perjantai 25. tammikuuta 2013

Pöllökakku vol. 2

  Pikku-siskoni lensi pesästä ihan ensimmäiseen omaan koloonsa ja nyt oli vuorossa tuparit
Siskon toiveissa oli violetti pöllökakku, joka maistuisi mansikalle.
 

 Sivuille oli pakko laittaa muutama kukkanen ja lehti, koska päällystäessäni kakkua reunaan tuli repeämä, enkä jaksanut enää aloittaa alusta.
 Hyvin peittyi ... :)




Pöllötyttönen istumassa oman kotikolonsa oksalla





Täyte:
Lemon curd
 Itse tehty mansikkahillo ja diplomaattikreemi (vaniljakreemi+kerma)
Koristeet ja päällinen marsipaania sekä sokerimassaa.
Valkoiset viivat pastaväriä

Pinkit pökät



Ekaluokkalainen poikani toivoi kovasti pinkkejä housuja.
Mietin miten saisin ne näyttämään hieman "poikamaisemmalta" ja päätin kokeilla pyöreitä taskuja, joita olin muutamassa blogissa nähnyt vilahtavan.


Noh, kaksi tuntia sain kulumaan aikaa eto taskuihin, 
mutta lopputulos on onnistunut. :)
 Seuraavat taskut onnistuu toivon mukaan jo nopeammin,
 nyt kun tiedän miten nämä on helpoin tehdä, eikä tarvitse purkaa välillä :)


Lisäksi pojan toive oli samanlaiset pitkät resorit lahkeeseen 
minun Me&I Yogapantseissä





Hyväksyntä tuli ja poika tykkäs!!


Kankaat Palttiina
Kaavat muokattu toisista housuista


tiistai 22. tammikuuta 2013

Rahin uusi elämä

 
Ensiksi rahi näytti tältä saapuessaan meille...
 
 
Vuoden verran se palveli tämän näköisenä
ja kuten kuvasta näkyy alkoi olla uuden ilmeen aika...
 
 
 
Ja nyt rahi näyttää tältä!
 
 
 
 
 JA tietenkin TÄHTIÄ!!!! :D

 
 
 



Joulun jälkeen joulukoristeet sai kyytiä ja tuli tilattua Ompelun Ihanuudesta kankaita kevättä ajatellen.
 Ja yllätys yllätys vain tähtikankaita :)
 
Olkkarin tyynyt saivat uudet päälliset,
 toinen puoli tähti ja toinen yksivärinen napeilla.
 
 
 
Pieni mieheni kasvaa niin huimaa vauhtia,
ompelukone hurisee jälleen joululoman jälkeen.
Ekana valmistui muutama body...
 
  

Omalle sekä vähän muillekin :)



Niin ihana Talvi-ilo-kuosi... 



Sain vihdoin hankittua pihdit neppareiden laittoon.
Voi että kylläpä on helppoa ja nopeaa, nyt ei meilläkään ikkunat enää helise kun äiti  paukuttaa vasaralla neppareita kiinni :D
 

 
Kankaat: Sampukka; Talvi-ilo

 
Pikku prinsessa toivoi synttäreilleen prinsessakakkua,
 jossa on vaaleanpunaista, kukkia ja perhosia.
 
Ja pitäähän prinsessalla kruunukin löytyä... :)
 
 






Pilli on hyvä apuväline kakkujen teossa ... :)
 
Kukkia, perhosia ja pinkkiä, kruunua unohtamatta.
Sekä paljon helmiäissuihketta ja kimallepulveria.




Koristeet sokerimassaa.
Kimallukset kruunussa suihkutettavaa helmiäissuihketta,
kukissa ja kruunussa kimalletomuväriä
 
Valkoinen päällinen marsipaania, joka on valkaistu vielä lisää pastavärillä.
Vaal.punainen päällinen sokerimassaa
 
 

lauantai 5. tammikuuta 2013


Joulun kahvipöydästä meiltä löytyi puolukka-kookoskakkua, 
jossa samainen lumilyhty kuin aikaisemmassa tilauskakussa.

Punainen "rae" päällä on tomuvärillä värjättyjä kookoshiutaleita

Tällä kertaa hieman rouheisemmalla ilmeellä olevat reunat :)






ÄLÄ TULE PAHA KAKKU, TULE HYVÄ KAKKU!

Äidilleni ja anopille meni pukinkonttiin leivinliinat, johon kirjailin tekstin ja muffinsit








Kangas: Ikea
Kirjailulangat: Palttiina



Lasten serkku-tytölle meni pakettiin essumekko ja kesäiset housut



 Essumekko näyttää tältä kokonaan levitettynä


Kääntömalli,
 toinen puoli mekosta on samaa kangasta kuin housut. 


Kangaat:
Marimekon kangas: Poimulehti, joskus löytö palalaarista
Pallokangas Palttiina
Kaavat mekkoon OB 1/2011
Housut oma kaava


NAM! NAM! 
Cookiespurkit tarvike-aineineen ja ohjeineen sekä lasipurkit tuikkuineen ja tikkuineen täydensivät myöskin joulupukin lahjasäkkiä.





Lahjapussukoihin tuli tehtailtua myös muutama pehmosydän.



Sydämien kanssa narulla roikkuu anoppini taiteilema kortti, 
jossa pieni tyttöseni seikkailee punaisine huopatossuineen hankien keskellä toivottaen ilosta joulumieltä.



Tälläiset kärpässieni korut tuli tehtyä ennen joulua. Itselle oli tarkoitus kokeilla, mutta tulikin niin kivat että tekaisinpa yhdet lahjaksikin.






Tulevalle suvun uudelle tulokkaalle ja mammalle tein joululahjaksi
 neuvolakorttitaskun ja tuttinauhat.


Neuvolakortti tasku näyttää sisältä tältä, paikka myös Kela-kortille